Itse olen nyt 19 vuotias ja odotan esikoistani. Kaikki on itse raskauden suhteen mennyt hyvin, mutta paljon on tullut kommenttia siitä kuinka olen kovin nuori ja etten ole tehnyt järkevää ratkaisua, kun päätin lapseni pitää. Ja asiaa vielä lisää, että minusta on tulossa yksinhuoltaja. Ymmärrän kyllä, että neuvoja pitää antaa varsinkin, kun joku on vasta ensimmäistä lastaan saamassa... Mutta voisi myös kuunnella, mitä ihminen jolle neuvoja ja vaihtoehtoja esität sanoo asiasta. Raskauden aikana minulle on kahdeksan eri tahoa tullut sanomaan kuinka pitäisi tehdä ja kuinka ei pitäisi tehdä. Ja kaikki sanovat täysin eri tarinaa.
Kun sain tietää olevani raskaana, niin aloin heti hakemaan hyvää asuntoa, koska edellinen asunto jossa asuin ei sopinut pienen lapsen kanssa asuttavaksi ollenkaan. Kovan työn kautta sain sitten asunnon, jossa nyt asun, lähellä keskustaa olevan hyvän kokoisen kaksion. Sitten tultiin sanomaan sossujen taholta, että minun pitäisi luopua tästä asunnosta ja muuttaa ensikotiin. Ei kiitos. Sain lopulta kovan taistelun kautta ihmiset ymmärtämään, että haluan asua omassa kodissani ja tämän olevan paras ratkaisu. Silloin luulin asian olevan nyt loppuun käsitelty, mutta kun ei... Viime viikolla ruvettiin sanomaan, että kun asun kaksiossa niin en tue lapseni itsenäistymistä, kun en pysty heti tarjoomaan syli vauvalle omaa huonetta. Annoin asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seuraavaksi oli ongelma, kun asunnossa ei ole parveketta. Eli selvästi asunnossa on kaikki aivan huonosti.
Yhdessä vaiheessa minulle tultiin sanomaan, että olen lapselleni vaaraksi. Perusteita asiaan ei kuulemma ole, asia muuten vaan on näin. Minä, joka lopetin tupakoinnin, alkoholin käytön ja kaiken muun lasta riskeeraavan toiminnan sillä sekunnilla, kun se raskaustesti näytti positiivista. Koskaan en ole huumeita edes kokeillut, vaan pysynyt niistä aina niin kaukana kuin mahdollista. Joten tuntui hieman kohtuuttomalta syytökseltä saada kuulla, että olen lapselleni vaaraksi. Varsinkin, kun asiaan ei edes ollut mitään todellista perustetta. Kuulemma vain se, että olen niin nuori riittää siihen, että asia tiedetään..
Ja sitten tämä isä kysymys. Itselläni tilanne meni niin että menin kyseisen miehen kanssa naimisiin ja sovimme yhdessä, että rupeisimme yrittämään lasta. Kun raskaus varmistui, mies vain lähti. Silti minua syytetään, että minä en ymmärrä isän merkitystä lapsen elämässä. Enkä kuulemma ole tarpeeksi tehnyt, että lapsen isä olisi kuvioissa mukana. Ja olen kuulemma itsekäs, kun haluan pitää lapsen itselläni. On varmasti näitä äitejä, jotka kostavat miehelleen pitämällä lapsen
itsellään, mutta itse toivoisin lapsen isän heräävän isyyteen.. Mutta mikä minä olen aikuista miestä pakottamaan. Olen kyllä yrittänyt saada hänet mukaan kuvioon jollain tavalla, mutta ei kun ei.
Eli jos haluatte neuvojanne ihmisille antaa niin antakaa, mutta älkää
ulkoisten seikkojen perusteella tuomitko. Kaikki ei aina ole niin
yksinkertaista kuin miltä kuulostaa.
