Tänään aivan normaalisti lähdin ajelemaan. Olin täysin omissa ajatuksissani, kunnes huomioni kiinnitti auto, joka oli aivan saman näköinen kuin omani. Siinä sitten rupesin katsomaan kyseisen auton rekisteriä. Paniikki iski, kun katsoin kirjaimet ja kaksi ensimmäistä numeroa. Sehä oli meikäläisen auto. Nokkelana soitin sitten poliisille ja ilmoitin auton varastetuksi. Jatkoin omaa matkaa ja soitin isälleni, haukkuakseni tuon idiootin, joka on varastanut autoni.
Hetki sen jälkeen, kun lopetin isäni kanssa puhelun, diskovalot alkoivat vilkkumaan taustapeilissä. Ajoin bussi pysäkille ja poliisit sitten tulivat pyytämään ajokortin ja rekisteriotteen. Ihmettelin miksi poliisit rupesivat toistensa kanssa kovin supisemaan jotain kun katsoivat rekisteriotetta ja ajokorttiani. Ja siitä sitten päivän munaus lähti oikein kunnolla käyntiin.
Poliisit tulivat sanomaan, että kyseinen auto on ilmoitettu varastetuksi. Kyselivät, että onko auto kuitenkin minun. Ja totesin, että kyllä minun autoni on varastettu ja että poliisien pitäisi se ottaa kiinni. Siitäkös supina yltyi poliisien kesken. Sitten he kysyivät, että onko autoni varastettu siis. Johon totesin jo hieman tympääntyneenä sen olevan edelleen varastettu. Sitten sieltä rupesi tulemaan kysymys, että mistä sitten olen varastanut ajokorttini. Täh, minäkö varastanut? Rupesin sanomaan kortin olevan minun, ja toistin, että ottaisivat autoni varastaneen ihmisen kiinni. Seuraavaksi poliisit sanoivat, että pitäisi lähteä laitokselle asiaa selvittämään, jos olen yhä sitä mieltä, että autoni on varastettu. Kierrokset alkoivat nousemaan ja aloin hirveästi raivoamaan. Toinen poliiseista sitten keskeytti raivoamiseni kysymällä, että milläs autolla luulen olevani sitten liikkeellä nyt. Karjaisin olevani omalla autollani liikkeellä, jolloin tajusin koko tilanteen.
Hetken aikaa olin hiljaa ja niin olivat poliisitkin. Jouduin sitten kertomaan, että näin samannäköisen auton tulevan vastaan, jolla oli melkein sama rekisteri. Jos ei oteta huomioon sitä viimeistä numeroa, jota en tietenkään tarkistanut. Poliiseja alkoi selvästi koko tilanne huvittaa, siinä, missä itse olin aivan punainen ja valmis vajoamaan maan alle. Sovin sitten poliisien kanssa, että auto otetaan hausta pois ja saan jatkaa matkaa. Kun lähdin ajamaan pois näin, että kumpikin poliisi nauraa autossaan.
Olihan se mukava piristää ihmisten päivää, mutta itselle tuli aika nöyrtynyt olo. Onneksi asia on sellainen, että näin jälkikäteen voi nauraa. Isänikin sai kyllä hyvät naurut, kun hänelle soitin kertoakseni, mitä tapahtui. Oli kuulemma ihmetellyt, että millä autolla olin liikkeellä kun soitin siitä, että autoni olisi varastettu. Ei vain ollut silloin sanonut mitään. No, tästäkin jäätiin henkiin ja nyt kohti uusia noloja tilanteita.
